Ruoka
Antioquian (pääkaupunki Medellín) ja “Kahviakselin” eli Quindion (pääkaupunki Armenia), Candaksen ja Risaraldan yhteisesti muodostamaa aluetta kutsutaan paisa-alueeksi. Paisat asuvat vuoristoisessa sisämaassa, ovat tyypiltään työteliäitä ja tuloerot ovat keskimääräistä pienempiä.
Menu poikkeaa espanjalaisesta, joten tulkkia tarvitaan alkuun pääsemiseksi. Ruoka on tukevaa perusruokaa. Katsotaanpa, mitä paisat syövät ja mitä söin minä.
Alla menu eräästä cantinasta Pueblo Tapaossa Quindion maakunnassa.
Aluksi voi kiinnittää huomion vaikka hinnoitteluun, kaikki varsinaiset ruokalajit maksavat 12.000 pesoa eli noin 4,50 euroa.
Otetaan ensimmäinen; Bandeja Paisa eli paisatarjotin. Perusmuodossaan se on papuja, riisiä ja kuivaksi chicharronia. Chicharron on siannahkaa, joka on paistettu kuivaksi. Myös nahka syödään useimmiten. Se tunnetaan myös nimellä El Tipico, tyypillinen.
Alla: Söin Tipicon Arví-puistossa Medellinin vuorilla. Mukana myös hienonnettua kypsää naudanlihaa ja chorizo-makkara, joka ei ollut yhtä mausteinen kuin espanjan chorizo.
El Churrasco. Churraso on naudanpihvi. Vuorilaitumilla kulkevat naudat muistuttavat afrikkalaisia niskakyttyröineen. Liha oli erittäin maukasta ja mureaa.
Alla: Churrascon söin ravintolassa El Pobladossa, joka on Medellinin moderni keskusta. Gustavo söi myös naudanlihaa, mutta annoksen nimen olen unohtanut. Olut on Club Colombiano, la mejor de Colombia.
El ceviche. Verrattuna Perun cevicheen kolumbialainen on vähemmän maustettu.
Oikealla: Söin cevichen, sitruunan mehussa raakakypsytetyn katkarapuihin perustuvan ruokalajin “El Mirador” eli “Näköalapaikka” nimisessä ravintoklassa Pueblo Tapaossa. Jokilaakson yli näkyvät Armenian, noin Tampereen kokoisen kaupungin valot. Valokuva cevichestä jäi ottamatta.
El Sancocho. Sancocho tarjotaan kahdella lautasella. Erittäin tukeva juures- ja lihakeitto, joka on haudutettu suuressa kattilassa, tarjotaan perunan, yucan, riisintähkän ja plataanin kanssa. Toisella lautasella on liha, salaatti ja plataani(banaani). Ja., luonnollisesti arepa. Arepaa syödään kaikkien ruokien kanssa. Liha voi olla sikaa, nautaa tai kanaa. Tai näitä kaikkia.
Alla: Söin tukevaa ja maukasta Sancocho de Espinazoa cantinassa tien varressa Quindion alueella. Espinazo on sian selkää.
El Tamal saa nimensä intiaanien kielestä tarkoittaen käärittyä. Liha kypsennetään yhdessä maissijauhon, porkkanoiden ja siansivun kanssa plataaninlehteen käärittynä.
Alla. Tamal valmiina syötäväksi Pueblo Tapaon eräässä cantinassa. Valokuvassa se ei ehkä näytä niin houkuttelevalta, mutta se oli hyvin maukasta _ ja hyvin tukevaa ruokaa. Ihme kyllä, painoni ei noussut matkan aikana.
Taimen. Cocoran laaksossa ylhäällä Quindion vuoristossa on ravintola, joka on erikoistunut taimenesta tehtyihin ruokalajeihin, niitä oli kokonainen sivu, saman verran kuin muuta tarjontaa yhteensä. Hieman mielikuvituksettomasti valitsin paistetun taimenen, mutta se oli kyllä paras koskaan syömäni taimen. Gustavo ja Daniel valitsivat myös taimenta, mutta hiukan erikoisempia, jotka tuoksuivat todella houkuttavasti. Taimen tarjottiin pataconin kanssa. Patacon on raaásta plataanista litistetty ja kypsennetty ohut levy. Ravintolan pataconit olivat suurimmat näkemäni.
Chuzo on teräväkärkinen ase, ruokana se on varras.
Chunchulla on naudan suolia. Söimme yhteiseltä lautaselta chunchullaa, minä en niin kovin montaa suupalaa nauttinut, se vaatii hiukan tottumista, ennekuin siitä tulee herkku. No, Madridissa söin naudan mahalaukkua.
Alla:Chunchulla-annos.
Hedelmät. Hedelmiä on paljon ja herkullisia. Pysähdyimme Parque Arvíssa maistelemaan …. täytyy kysyä Gustavolta, mitä.
Arepa. Arepan olette nähneet jo kuvissa. Se on maissileipää eri muodoissaan ja sitä syödään kaiken kanssa. Arepaa voi syödä jopa arepan kanssa sanoi Gustavo.
Lopuksi on mainittava aguardiente. Otimme muutaman aguardienten joka ilta. Täällä kirkas aguardiente maistuu hiukan, muttei liikaa, anikselta. Lasissa on eri mitta eri käyttäjille. Berraco-termillä on useita merkitysvivahteita, tässä ehkä se voisi olla “tosi mies”. Pelkuri – järkevä – nainen – mies. 









